Sun, 10 Apr 2005
Sunnuntai 10. huhtikuuta 2005
Aamulla väsytti kovasti, mutta piristyi kun sia paljon kahvia. Lähdimme
kirpputorille heti kun isi heräsi. Kävelimme maisemareittejä kun oli niin
kaunis ilma. Ostimme kirpparilta kaksi mattoa. Toinen oli nätti violetti
kynnysmatto jonka laitoimme parvekkeen oven eteen. Lisäksi ostimme
sini-valkoisen räsymaton joka tulee myös makuuhuoneeseen, lipaston eteen.
Rupesimme koko perheen voimin päikkäreille kun olimme syöneet. Ihanaa oli saada sipulia. Olemme nyt kaksi päivää sitäkin kokeilleet ja hyvältä näyttää. Päiväunilta heräsimme muutaman tunnin unien jälkeen. Oli tosi hurjaa nukkua päivällä. Näin kamalasti uniakin eli olen nukkunut tosi syvästi.
Alkoi tekemään kamalasti mieli jotain makeaa. Siksipä minun piti mennä käväsemään kaupassa ostamassa margariinia jotta pystyin leipomaan tattarilastuja. Voi että ne ovat hyviä. Voisin syödä vaikka koko pellillisen.
Unto nukahti viidessä minuutissa kun meni sen kanssa tissittelemään sänkyyn. Taisi olla väsy. Jotenkin hieman vajaa olo kun ei tarvinutkaan tuntia maata tissi ojossa sängyssä. Voisin vaikka alkaa vääntämään maantiedon tehtäviä nyt sitten tässä. Ei vielä oikein nukutakkaan kun tuli nukuttua nuo isot päiväunet.
irja kirjoitti
Minäkin haluaisin tattarilastuja, nyyh!
Hyvännäköiset piironki ja taus teillä.
kommentoi