Tue, 17 May 2005
Julistan vieroituksen alkaneeksi!
Aivan kamala päivä. Jotein ihan käsittämättömän raskasta. Unto on ollut suht
kivalla tuulella, mutta ei ole yhtään hymyä minulle suonut tänään. Aloitimme
tänään viroituksen.
Tarkoituksena on, että nyt Unto harventaisi huvilupsuttelua ja jättäisimme
aamutissin sekä unitissit. Sitten kun tuntuu että tämä järjästely sopii
Untolle alamme vähentämään tisseistä yksi kerrallaan. Kamalaa!
Olen jotenkin tosi maassa. Tuntuu että olen luovuttanut. Kovan 5kk
diettaamisen ja sinnittelyn jälkeen noin vain luovutan. Sain jo ensinmäiset
ihmettelyt siitä kuinka voin lopettaa tissin näin pieneltä lapselta.
Herranjumala, minä olen omasta mielestäni tehnyt kaikkeni, minkä ihmeen
takia pitää tulla arvostelemaan. Tämä on muutenkin raskas päätös.
Nyt pitäisi opetella elämään tämän päätöksen kanssa. Varmasti tuntuu
paremmalta sitten kun saa taas syödä kaikkea namia ja kun Unto on tottunut
tilanteeseen. Nyt tunnen itseni tosi julmaksi kun en anna Untolle sitä mitä
se eniten tahtoo, tissiä.
Olen koittanut ohjata Untoa aina toisiin touhuihin kun se on tullut
ulisemaan ja repimään kaula-aukostani tissiä. Olen tunkenut sen myös täyteen
bataattia, lihaa ja banaania. Lisäksi olen koittanut joka kerralla kun olen
ruokaa antanut tunkea sitä korviketta edes hieman kurkusta alas.
Hienosti Unto on kestänyt,minulla vaan tuntuu olevan vaikeampaa.
Unto jopa meni lukemaan itsekseen kirjaa kun sanoin hänelle "äitin tissi on pipi
, mene lukemaan vaikka".
Sekava väsynyt olo kun ei ole saanut kuin kaksi rentouttavaa imetyshetkeä
tänään, jospa huomenna olisi jo helpompaa.
irja kirjoitti
Onnittelen! Hyvä päätös! Kerran se vaan kirpasee ja on ehkä parempi ennen armeijaa/sivaria, heh hee. Tarkoitan, että nyt sitten iskällä ja mummullakin on jotain mahdollisuuksia olla Unton kanssa pitempiäkin aikoja. Sie oot hyvä äiti eikä äitiys ole pelkkää tissiä, liinailua ja kestoilua kuten jotkut typerykset luulevat.
Mari kirjoitti
Kyllä nämä tissifanaatikot, liinailijat ja kestoilijat ymmärtävät. Suurin osa näiden ideologioiden edustajia on hyvin ymmärtäviä ja empaattisia ihmisi. Varsinkin ne jotka ovat katselleet läheltä tätä taistelua.
Semmoiset jotka ovat uusia ja eivät tiedä tilannetta läpikotaisin niin vahingossa sitten möläyttelevät jotain tuommosta :)
Mutta ehkä minä tosiaan nyt pääsen joskus johonkin ja mikä parasta, pystyn syömään kohta mitä vain :)
_pep_ kirjoitti
Sinä teet itse omat päätöksesi ja olivat ne mitkä tahansa teet kaiken lapsesi parhaaksi!! Olethan kuitenkin tehnyt ison työn diettailussa ja imetyksessä muutenkin. Lapsen hyvinvoinnistahan tässä on kuitenkin kysymys!!Ole ylpeä itsestäsi!! Voimia vieroitukseen *hali*
_pep_ kirjoitti
Sinä teet itse omat päätöksesi ja olivat ne mitkä tahansa teet kaiken lapsesi parhaaksi!! Olethan kuitenkin tehnyt ison työn diettailussa ja imetyksessä muutenkin. Lapsen hyvinvoinnistahan tässä on kuitenkin kysymys!!Ole ylpeä itsestäsi!! Voimia vieroitukseen *hali*
_pep_ kirjoitti
sori tua painoi enteriä tässä sylissä :S *nolotus*
kommentoi