Rouva Karjalaisen blogi

hullu akka

Wed, 18 May 2005

Imetys ihmettely jatkuu
Unto suhtautuu tilanteeseen aika hyvin. Alkaa olemaan jo näin yhden ja puolen päivän jälkeen semmoinen olo että olemme päässeet lapsentahtisesta imetyksestä äitintahtiseen.

Mietiskelin koko yön tätä tilannetta ja ilmeisesti Untolla oli himo ottaa päivän aikana menettämänsä tissit yöllä takaisin kun niin kovasti pyöri. Pysyin silti tiukkana. Mietin tuota anopin kommenttia paljon. Minä taidan olla yksi niistä typeryksistä johon hän viittaa. Mielestäni hyvään äitiyteen kuuluu se että lapsi ruokitaan sille parhaalla ravinnolla. Paras ravinto lapselle on tietysti oman äidin tuottama maito. Jossain tapauksissa välttämättä se ei ole parasta. Niinkuin nyt meillä. Olen stressaantuntu ja kuihdun. Untolle parempi on saada maitoa joka ei kutita sitä. Lisäksi mielestäni hyvään äitiyteen kuuluu se että pitää lastaan tarpeeksi lähellä. Antaa hänelle rakkautta ja hellyyttä niin paljon kuin vain voi. Lapsi kyllä rohkeasti uskaltaa lähteä katselemaan maailmaa. Varsinkin kun hänellä on vahva suhde äitiin ja isään ja tieto siitä että pääse hädän yllättäessä syliin turvaan. Imetys ja kantoliinat ovat mielestäni oiva tapa helliä ja pitää lasta lähellä. Vaipoista en nyt tiedä. Parasta äitiyttä varmaan olisi se että harrastaisi vaipattomuutta. Lapsi ei kuitenkaan varmasti välitä onko hänellä kesto vai kertis, jos kumpikaan ei tuota ongelmia. Esim nyt kun pidin Untolla pampperssia päivän, hänen pyllynsä paloi pahasti.

Sitten mietin tuota että mitä ihmettä teen istten kun olen vapaa menemään mihin vain. Ei minulla oikeastaan ole yhtään kaveria, eikä mitään harrastusta. Baaritkaan eivät oikein innosta niistä koituvan huonon omatunnon vuoksi. Minun lähtemiseni on kuitenkin jotenkin kiinni siitä kuinka Unto suhtautuu vieraisiin, isänsä kanssa hän tulee hyvin toimeen. En halua ilman imetystäkään tuottaa kohtuutonta stressia pienelle lapselle. Untosta varmasti huomaa sitten kun hän on valmis jäämään. En tarkoita sitä että ei saisi hieman harmittaa se että äiti menee ulos, vaan sitä että lapsesta kyllä huomaa milloin hän on valmis. Kuukausi sitten oli vielä hankalaa Unton jäädä isänsä kanssa. Nyt he tulevat erittäin hyvin toimeen. Liekkö minulla enää mitään virkaa imetyksen loputtua. :)


3 kommenttia

irja kirjoitti
Sinähän luet kuin piru raamattua. Mä kirjoitin, että SINÄ OOT HYVÄ ÄITI! Typeryksillä tarkoitan KAIKKIA ULKOPUOLISIA, jotka (itseni mukaan lukien) eivät täysin tunne teidän tilannetta ja yrittävät tuputtaa omia ismejään AINOINA OIKEINA vaihtoehtoina. Kaikki on kuitenkin niin suhteellista. Suositukset vaihtuvat ja muuttuvat. Mikä on tänään oikein onkin jo huomenna pannaanjulistettu ja päinvastoin. Ehkä kuitenkin on parempi, että lopetan tänne kommentoimisen, jos se kerran aiheuttaa yövalvomista. Halusin eilen vain kannustaa sinua itse tekemässäsi päätöksessä, ei muuta.

kirjoitti

mari kirjoitti
Anna anteeksi anoppi, olen vaan niin kamalan herkkänä jotenkin. Sitten kun vielä Unto valvottaa yön niin sitä syyllistyy miettimään liikaa. Kun kieriskelee itsesäälissä niin jotenkin sitä ajattelee että kaikki haluaa vaan viskoa minua puukoilla. Koitampas tässä nyt hieman piristyä ja ajatella positivisesti :) Ratkasu on jotenkin vaan niin hankala, halu olisi kova vielä imettää, mutta järki sanoo muuta. Pitää toivoa että olo helpottaa kun saa ensinmäisen suklaalevyn :)


kommentoi

 
Nimi:
URL/Email: [http://... tai mailto:osoite@esimerkki] (valinnainen)
Kommentti:
Oletko roskapostiautomaatti (vastaa kieltävästi)?