Rouva Karjalaisen blogi

hullu akka

Fri, 10 Jun 2005

Eilistä ja tätä päivää
Eilen oli niin kiireinen päivä etten kerennyt kirjottaa, vaikka mieli teki. Kävimme anopin kanssa pitkällä kävelyllä. Ensin menimme kirpparille josta tartui taas mukaan jos ja vaikka mitä. Untollekkin löytyi paita ja housut sekä yöpuku, vaikka 80 senttiset vaatteet on ollut kiven alla. Ostin myös Untolle yhden äippäpakkauksen pyyhkeen lisää. Itselleni löysin taas yhden paidan :)

Kirpparilta menimme postiin hakemaan tilaamaani patapumia. Voi että se olikin kiva. Jotenkin pystyi paremmin silittelemään Unton selkää paremmin, kun ei ollut taskua haitolla.

Sitten suunnistimme erään kaupan kautta mammakeitaalle. Heillä on nyt uudet tilat jota siivotaan ja rempataan hieman ennen syksyä. Oli aivan uskomattoman kivan näköset. Pitää alkaa taas aktiivisesti laukkaamaan siellä kun se kumminkin on niin lähellä ja palvelulinjalla pääsee talvisin ihan viereen.

Sitten menimme apteekkiin. Tilasin soittoajan lääkärille kun Unton ihottuma tuntuu taas räjähtävän. Voi olla että johtuu tuosta korvikkeesta. Pieninä määrinä näytti että se ei aiheuta mitään, mutta nyt kun sitä menee se 18 mittaa vähintään päivässä niin saattaa olla että se allergisoi. Ostin soijatuttelia, mitä lääkäri käski kokeilla sitten kun on iho saatu rasvoilla kuntoon. Sibicorttia ostin myös ison tuupin.

Tein ruuaksi lasagnea. Voi että se maistui hyvältä. Teko oli hieman kinkkistä kun huomasimme valkokastikkeen tehtyämme että juusto oli ihan homeessa. Ostin siis ingmannin juustoraastetta. Piti sitten lähtä kauppaan ostamaan uudet ainekset valkokastikkeeseen. Ruokavarastosta annettiin ilmaiseksi uusi juustoraastepaketti, mutta maidot ja viherpippurit yms jouduin ostamaan omalla rahalla. Näreissäni sitten kirjoitin ingmannille mailia ja ne vastasivat näin :

"Hei! Kiitos palautteesta. Pahoittelen, että olette joutuneet pettymään tuotteeseemme. Juusto on homehtunut pakkauksen viallisen saumauksen vuoksi. Pakkaukseen on päässyt ilmaa ja juusto on homehtunut ennen aikojaan. Voin lähettää tuotehyvityskupongin hyvitykseksi pilalle menneestä kastikkeesta."

Eli saa nähdä mitäkivaa siltä sittent ulee :) Aina kannattaa valittaa.

Illalla menimme vielä kylään tuttavapariskunnan luokse. Unto oli ihan onnessaan kun näki muita lapsia. Isot pojat ja tyttö leikki innoissaan Unton kanssa ja oli kiva jutella samanhenkisten aikuisten kanssa :)

Ja sitten tähän päivään. Aamu oli hyvin tyypillinen, mitä nyt unto kitisi tavallista enemmän. Unton herättyä päikkäreiltä tulikin mummu taas meille. Sitten tuli lastensänky minkä ostimme ruokavaraston seinäilmoituksen perusteella. Saa nyt nähdä oppiiko Unto siinä nukkumaan. Laitoimme sen sivuvaunuksi sänkymme viereen.

Anoppi teki ihanat levennykset niihin punaisiin housuihin mitkä viime maanantaina ostin kirpparilta. Todella hienot tuli. Nyt on valinnan vaikeus. Laitanko hameen vai nuo uudet hippi-housuni illalla kun lähdemme ulkoilemaan _kahdestaan_. Jännittää kovasti, mutta pitää luottaa siihen että kyllä ne pärjää mummon kanssa :)

Lähdimme Villen muutamatuntisen työpäivän päätyttyä kauppaan katselemaan patjaa sänkyyn ja samalla kävimme ruokakaupassa. Pitänee todeta että nyt on kesä tullut. Kaupasta ei kyllä löytynyt patjaa, mutta ne tilasivat ja ensi torstaina voimme hakea sitten sieltä semmoisen.

Tässä Unto on uudessa patapumissa isin kyydissä.


1 kommenttia

tiia kirjoitti
tosi hyvän näköinen tuo patapum! suostuihan se villekin viimein, ja nyt itsekin kantaa untoa :)


kommentoi

 
Nimi:
URL/Email: [http://... tai mailto:osoite@esimerkki] (valinnainen)
Kommentti:
Oletko roskapostiautomaatti (vastaa kieltävästi)?