Rouva Karjalaisen blogi

hullu akka

Wed, 12 Apr 2006

Turvonneet silmät
Eilen illalla Unto alkoi ihan yhtäkkiä rapsuttaa ja karjua. Vähän ajan päästä silmät olivat todella turvonneet. Ataraxin jälkeen Unton olo helpotti ja menimme nukkumaan. Ilmeisesti Unto oli löytänyt jonkun murusen jostakin jonka oli sitten syönyt. Aamulla silmät olivat edelleen turvonneet ja soittelin sitten lasten- ja nuortenpolille Unton lääkärille. Hän käski tänään antaa Ataraxia kolmesti ja soitella huomenna aamulla jos vielä on turvoksissa. Tässä kuva Unton silmistä.

Puhuimme lääkärin kanssa myös tulevista ongelmista Unton ravitsemuksen suhteen. Kun Unto täyttää 2v häneltä loppuu maitokorvaus. Samoin hoitotuki loppuu tällöin. Kela voi jossain tapauksissa myöntää lisää aikaa tuohon maitokorvaukseen, mutta se on kuulemman todella vaikeaa. Olen sitä mieltä että me kuitenkin yritämme hakea sitä, koska en usko että pystyisin takaamaan Untolle monipuolista ruokavaliota mikä takaisi kaikki vitamiinit ja ravintoaineet. Ainakaan nuilla ruoka-aineilla mitä sillä on nyt ruokavaliossa. Näiden kahden hakemuksen vuoksi sitten pitää altistaa maito. Saimme ajan 2.6, eli tässä on nyt vähän aikaa koittaa kasvatella ruokavaliota. Ahistaa kamalasti jo etukäteen tuo maitoaltistus kun miettii niitä aiempia kertoja kun Unto on vahingossa saanut maitoa ihollensa. Eli toissakerralla hän kastoi sormenpään kermaviiliin jonka seurauksena silmät turposivat umpeen ja koko poika veti ihan keitetyn ravun väriseksi. Edellisellä kerralla minä olin syönyt leipää jossa on päällä juustoa ja puolituntia sen jälkeen laitoin rasvaa Unton naamaan ja naama nousi valkoiselle näppylälle ja meni ihan punaiseksi. Tuolla maitoaltistuksessa maitoa laitetaan suuhun :/ Pelottavaa, vaikka hoitohenkilökunta onkin läsnä.


3 kommenttia

Siilip kirjoitti
Voi kurja :( varmasti hirvittää se maitoaltistus! Voithan pyytää ettei sitä maitoa laitettaisi suuhun vaan iholle. Tiedän eräät allergiset veljekset joilla altistus tehtiin juuri näin rajun arvattavissa olevan reaktion takia.

Kotirouva kirjoitti
Mäkin olen saanut sen käsityksen, että altistus voidaan aloittaa ihosivelyllä, luulisi onnistuvan, kun aiemmat reaktiot on olleet noin rajuja.

Lissu kirjoitti
Voi pientä, voi vaan kuvitella kuin hirveältä tuntuu:(


kommentoi

 
Nimi:
URL/Email: [http://... tai mailto:osoite@esimerkki] (valinnainen)
Kommentti:
Oletko roskapostiautomaatti (vastaa kieltävästi)?