Mon, 25 Dec 2006
Joulu
Joulumme on mennyt tosi kivasti. Toki aaton aattona kävi hieman köppänästi
kun Unto kaatoi kuusen päällensä. Hän koitti kovasti ottaa kuusesta palloa
ja kun se ei lähtenytkään pienellä nykäsyllä niin Unto nykäsi kovasti ja
kuusi tuli päälle. Onneksi selvittiin pienillä raapiumilla ja
säikähdyksellä. Nyt on kuusi katossa narulla kiinni ja hyvin on Unto antanut
sen olla muutenkin rauhassa.
Eilen tonttu oli tuonut kuusen alle aamulla Untolle paloauto-palapelin. Herättyämme ja aamupalailtuamme lähdimme joulurauhanjulistukseen. Unto sai päälleen Aila-tätin tekemän tonttupuvun.
Untosta oli tosi mahtavaa se että parkkasimme paloauton viereen ja lisäksi näimme matkalla ambulanssin ja poliisiauton.
Elma vain nukkui koko kaupunkireissun ajan.
Kotona sitten söimme. Muukkosen Mika oli tehnyt meille ihan mahtavaa seitania. Se on vehnängluteiinista tehtyä kasviskinkkua. (Muukkosen mika on Muukkosen Mirkan aviomies. Muukkosen Mirkaa kannattaa äänestää seuraavissa eduskuntavaaleissa.) Tässä Kuva naminami seitanista.
Untolle oli sitten tarjolla ihan tavan possua ja pottulaatikkoa mitä me myös söimme. Lisäksi Unto söi jälkkäriksi auton muotoisia pipareita jotka päällystimme tomusokerin ja mustikkamehun seoksella. Unto risti nämä keksit vaarin autoiksi.
Elma pääsi ekaa kertaa syöttötuoliin istumaan ja syömään hymynaamaa :)
Unton nukuttua päikkärit kävimme Unton kanssa laittamassa pihalle kynttilät jotta pukki näkee tulla :)
Laitan lisää kuvia ja kerron miten pukin kanssa meni, heti kun ville saa tyhjättyä konettani että saan muokattua kuvia.
kommentoi