Sun, 20 Mar 2005
Sunnuntai 20. Maaliskuuta 2005
Viimeyönä oli ensinmäinen yö jolloin emme antaneet Untolle tissiä. Oli aivan
kamalaa. Ensin hän heräsi j ahuusi noin 5min jonka jälkeen nukahti kun
silittelin ja halin ja paijasin. Toinen herätys oli samanlainen. Seuraavalla
kerralla ikisi noin 20min jonka jälkeen nukhati ja sitten 10 vaille
seitsämän alkoi olla jo hermo niin tiukassa että olin antaa tissiä kun ikinä
alkoi. Maltoin kumminkin Villen pakottamana sen 10 min jonka jälkeen Unto
sai tissiä mielin määrin. Heräsimme aamulla väsyneenä, mutta kun katsahdimme
kelloon niin jäörkytys oli suuri, se näytti 12.30. Saa nähdä millainen
ensiyöstä tulee, toisottavasti helpompi.

Kävimme kaupassa ulkoilemassa. Pitää isillekkin pikaisesti kutoa tuommoinen kissapipo niin ollaan sitten hieno perhe ;) vähän niikuin kaikilla ois samanlaiset tuulipuvut. Harmittaa kovasti kun ei ole käynyt virpojia ollenkaan. Turhaa ostin nameja. No, saapas ville syödä pussillisen suklaata. Ihan kummallista kun ei edes kauppareissulla yhtään noitaa näkynyt :/
Vaihdoin Unton ja meidän vaatekaappien järjästystä. Meidän vaatteet mahtuivat hyvin Unton kaappiin ja Unton vaatteet mahtuivat paremmin meidän kaappiin. Lisäksi sain sinne mahtumaan Unton kaikki vaipat. Mukavaa kun nyt on järjästyksessä nuo :)
Nyt on kyllä pakko laittaa toinenkin kuva.

Tässä Unto tissittelee kesken iltaleikkien. Jostain syystä on tullut otettua paljon imetyskuvia. Johtuisikohan se siitä että jotenkin pitää koittaa ikuistaa sitä ihanuutta mikä saattaa kohta loppua. Tuosta kuvasta taas huomasin että olen laihtunut tosi paljon. Onneksi on kaunaloissa vielä vararasvaa, että ei hätää :) Lähden tästä keittelemään iltapuuroa ja miettimään miten selvitään taas ensi yöstä ilman tissiä.
kommentoi