Wed, 23 Mar 2005
Keskiviikko 23. Maaliskuuta 2005
Yö meni huomattavasti paremmin kuin edelliset. MInun nukkumaan menon (01.00)
jälkeen Unto heräsi vain kaksi kertaa ja rauhottui kummallakin kerralla
todella nopeasti.
Kun Unto oli menossa päikkäreille, eräs tuttavani mammakeitaalta soitti ja kysyi voisiko tulla kyläilemään poikansa kanssa. Poika on Untoa kuukauden nuorempi ja Unto koitti kovasti leikkiä hänen kanssaan. Tai siis koitti kovasti ottaa pojasta kiinni ja kokeilla hänen silimiään. Ihan jännä nähdä kuinka se on tuolla tavalla kiinnostunut muista vauvoista :) Oli todella mukavaa jutella taas mamma-juttuja.
Lähdimme yhtä matkaa ekotorille jossa tapasin sitten villen. Tarkoitus oli katsella jotain lipastoa tai vastaavaa jolla voisi korvata pinnasängyn ettei Unto pääsisi tippumaan sängystä. Lisäksi katselin kirjahyllyä ja turvaistuinta, mutta eipä sieltä mitään löytynyt.
Unto kävi illalla isin kanssa kylpemässä ja imutteli tissiä sen jälkeen tunnin puoliksi unessa. Saa nähdä vaikuttaako nukkumaan menemiseen tuo uinahtelu. Luin allergia-listalta että tuon Elidelin jota unto on nyt käyttänyt on todettu aiheuttavan syöpää kaikissa ikäryhmissä ja pienillä lapsilla hengitystieinfektioita. En nyt oikein tiedä kannattaako meidän enää tuota käyttää. Pitää varmaan jutella sen lääkärin kanssa ja kertoa hänelle tuosta tutkimuksesta.
Unto täytti tänään 9kk. Laitoimme tavan mukaan hänen kuviaan nettiin. http://low.fi/~duet/unto/sekalaisia_9kk/ Unton pummitäti otti videokuvaa Untosta silloin kun se oli käymässä. Kun unto tänään näki ruudulta itsensä härppimässä kameran linssiä niin se oli pakahtua nauruun..
Mutta nyt lähden taas nukuttelemaan lapsukaista ja sen jälkeen voisi syödä hieman sipsuja ja katsoa telkkaria. :)
kommentoi