Thu, 26 May 2005
Vieroitus valmistelujaKävin tänään kaupungilla Unskin kanssa. Kävimme ostamassa läjän pulloja, nokkia pulloihin, tutteja ja semmosia. Päätin että teemme äkkivieroituksen piakkoin. Olen ihan poikki tähän Unton ulinaan. Tuntuisi kamalalta jos tätä jatkuisi kuukaudesta toiseen. Helpompi varmaan siis lopettaa äkkiseltään ja kuunnella jumalatonta huutoa muutama päivä.
Kalle, Tarja, Miska ja vauva tulivat kaupungilta mukaani ja kävimme kirpputorilla sekä sain ruikuttaa ulkopuoliselle tilanteestamme. Oli ihanaa puhua jonkun kanssa joka ymmärsi millaista se on kun on niin väsy ettei enää itse edes tajua mikä on parasta. Unto on tosiaan valvottanut nyt kaikki yöt siitä asti kun vähensimme syöttöjä 5 kertaan päivässä. Alkaa mielenterveys jo rakoilemaan huonosti nukuttujen öiden vuoksi ja jatkuvan ulinan takia.
Hyvä vieroitus ajankohta voisi olla se kun anoppi tulee tänne. Unto kuitenkin avatii huomiota silloin sen 24/7 ja kun anoppi on täällä voisi olla toivoa että saisin hetken huokaista jos Unto suostuu leikkimään anopin kanssa. Anopilta ei ole kysytty, mutta jospa hän suostuisi.
Iski kamala vauvakuume. Pitelin jopa vauvaa sylissä. Tässä Unto koittaa päästä käsiksi vauvaa, ehkä hieman silittää silmästä tai jotain :) Kuvassa näkyy myös Unskin uusi tutti.
