Rouva Karjalaisen blogi

hullu akka

RSS

Sun, 05 Jun 2005

Toinen päivä vieroitusta
Yö oli ihan kamla. Tai aamuyö. Unto huusi korvan juuressa ja pää meinasi poksahtaa kivusta. Emme ole vieläkään saaneet tuota maitoa kelpaamaan. Suuttui vain ihan kamalasti kun koitti sitä yöllä tyrkyttää.

Aamun aloitin oksentamalla. En kyllä suosittele kenellekkään tuota lääkettä. Nämä sivuvaikutukset on yllättävän kamalat. Ajattelin ensin että nuita kaikkia oireita saattaa tulla muustakin syystä. Nukkumattomuudesta ja luopumisen tuskasta, mutta oli järkytys kun nämä oireet ovatkin tämmöiset.

Päikkäreille nukahtaminen sujui hyvin. Kävimme kaupungilla kiertelemässä ja ostamassa citykebabista kasvisrullat :P~ Unto nukahti liinaan josta sen siirsin sitten nukkumaan sänkyyn kun tulimme.

Tämähän alkaa luonnistua. Unto nukahti iltapäiväunille ihan vain kiipeämällä päälleni ja pitämällä jotain vaimean itkun kuuloista ääntä hetken. Sitten pystyinkin kantamaan sen sänkyyn isin viereen ja menemään kauppaan ostamaan unohtuneet tarpeet eli kahvia ja mustikoita.

Tissit poksahtaa! Alkaa pahasti näyttämään siltä että saan kohta jonkun rintatulehduksen. Toiseen tissin oli tullut patti jota koitin kylvyssä hieman hieroa pois, mutta tuloksena oli pelkkä älytön maitotulva. Saa nähdä mitä tässä tapahtuu, toivotaan että tuo lääke vaikuttaa ja maidon tulo loppuu pian. Ikävää tämä kipu ja pingottelu.

Noin muuten olo henkisesti on ihan kiva. Ainoastaan rintaa puristaa kun reloudaan tätä blogia siinä toivossa että joku olisi kommentoinut jotain kannustavaa ja positiivista. Näen aian silloin tuon kuvan missä Unto saa tissiä viimeisen kerran. Kyllä tämä oli oikea ratkaisu, Untokaan ei ota tätä niin kovasti kuin kuvittelin :)

2 kommentti(a)

Imetys loppu
Tänään on tämä helvetillinen päivä jolloin minun ja Unton pitää luopua meille tärkeästä asiasta. Olo oli heti aamulla jo todella tuskainen ja koko ajan vain pahenee. Tässä Unto autuaan tietämättömänä lupsuttelee rintaani sohvalla.

Ja tässä sitten imetän Untoa viimeisen kerran. Itkin koko imetyksen ajan ja kun Unto nukahti aloin vollottamaan niin suureen ääneen että ei olisi ollut ihme jos hän olisi herännyt.

Ristoranten mozarellakin tuntui laihalta lohdulta. Itken vain koko ajan. Pitäisi jotenkin koittaa kasata itsensä ennen kuin Unto herää. Minun pitää olla vahva äiti joka antaa turvaa lapselle jolta on tärkein varastettu.

Sinne meni lääkkeet kurkusta als. Saa nähdä mitä tapahtuu. Toivottavasti ei tule noita sivuoireita mitä selosteessa luetellaan. huimaus, päänsärky, väsymys, alhainen verenpaine, sydämmentykytys, masentuneisuus, pahoinvointi, oksentelu, mahakipu, mahalaukun limakalvon tulehdus, ummetus, kasvojen punoitus, rintakipu, ihon kihelmöinti tai pistely..

Ja kuinkas ollakkaan. Olimme lähdössä kaupungille jotta saisimme muuta ajateltavaa. Joiduimme käymään sitten loppujen lopuksi vain lähi ruokavarastossa kun yhtäkkiä alkoi huimaamaan, pyörryttämään ja oksettamaan ihan kamalasti.

Unto nukahti iltapäiväunille tavallista myöhemmin, mutta erittäin helposti. Itki noin minuutin ajan ja nukahti päälleni käyttäen tissiä tyynynä. Olo on itselläni tosi karmiva. Oksettaa ja päähän sattuu. Ihan kuin olisi laskuhumalassa tai jotain. Ilmeisesti sitten nuita sivuvaikutuksia.

Sinne meni yöunillekkin lapsi ilman tissiä. Saa nähdä montako kertaa herää. Unto nukahti isin käden päälle tunnin itkemisenjälkeen. Koitin pullosta tarjota maitoa, mutta suuttui vain. Pelottaa jo valmiiksi aamuyö.

0 kommentti(a)