Rouva Karjalaisen blogi

hullu akka

RSS

Wed, 24 Aug 2005

Herään henkiin
Olemme olleet koko perhe ihan älyttömässä flunssassa. Untolla jopa huomattiin että toinen korva oli pahasti tulehtunut kun kävimme kontrollikäynnillä lasten polilla.

Untoa halutti kovasti jo eilen ulos. Hän toi minulle kantoliinaa ja tuuppi ja kävi välillä ulisemassa ovella. Jouduin vain kyyneleet silmissä toteamaan että en kykene ulos, koska äiti on niin pipi.

Tänään sitten vihdoinkin pääsimme ulkoilemaan. Menimme isiä vastaan töistä ja kävimme hakemassa piirakat. Istuimme jokirannassa eväsretkellä ja mussuttelimme piirakkaa. Unto söi äitin leipomia sulhaspiirakoita.

Kun olimme syöneet kaikki eväämme lähdimme vasemmistonuorten palestiina-solidaarisuuskampanjan tilaisuuteen, jossa esiintyi isä aurinkoinen ja rauhanpanssarit. Unto tykkää kovasti tuon heidän musiikin rytmistä ja kotona varsinkin heiluu paljon sen tahdissa. Paikalla oli joitakin tuttuja mammakeitaalta ja tokihan Unto tutustui hieman tyttöihinkin konsertissa

Ja tässä toinenkin kuva musiikin kuuntelusta.

Kivaa oli. Kävimme myös vaihtamassa muutaman sanasen presidenttiehdokasehdokkaan Tillasen kanssa. Villen kanssa kirjoitimme hänelle kannattajakortit. Kivaa oli :)

0 kommentti(a)

Tue, 16 Aug 2005

Kotona taas
Eilen illalla saavuimme kotiin mökiltä. Oli ihan kiva reissu taas, vaikka satoikin ja vastoinkäymisiä oli paljon. Seuraavana taas pitkä litanjia kuvia ja vähän tekstiä :)

Mummi, pappa ja eno kävivät mökillämme. Unto laitto mummin rautoihin :) Mummi toi ison ämpärillisen mustikoita joita Unto sitten kauhoi suuhunsa suoraa ämpäristä :)

Oli kiva mennä mökille kun siellä oli kaikki valmiina, ei tarvinnut heti alkaa viikatteen kanssa teitä raivaamaan vaan selvisi pienellä ruohonleikkurin pöristelyllä. Ainoa huno juttu oli se että joku pöllö tai muu iso lintu oli käynyt keittokatoksessa kakkimassa.

Kävimme Unton kanssa metsässä etsimässä mustikoita. Aika huonosti niitä tuntui olevan, mutta saimme kuitenkin suumme makeaksi. Törmäsimme kaatuneeseen puuhun jonka juurakko oli todella valtava. varmaan jokun 4m leveä ja 3m pitkä.

Ilma oli hyvin vaihteleva. Suurimman osan ajasta satoi. Laitoimme mökistä toisen puolen semmoiseen kuntoon että siellä pystyimme viettämään sadepäiviä.

Tässä isi tekee töitä ja Unto piilottaa hänen taskuunsa autoa :)

Silloin kun sade taukosi, menimme ulos juoksemaan märkään nurmikkoon kurahousut jalassa. Unto nautti suunnattomasti ulkona juoksentelemisesta ja leikkimisestä. Kävelytaitokin kehittyi älyttömästi muhkulaisen maan ansiosta.

Tässä Unto leikkii purkeillaan.

Kaikista mukavinta koko mökkeilyssä oli Unton mielestä kuitenkin vatut. Oli aivan älyttömän kivaa syödä vattuja suoraa puskasta.

ja syödä hieman lisää vattuja.

sekä syödä vielä hieman lisää vattuja

unto söi jopa yöllä unissaankin vattuja. Oli hassun näköistä kun käsi hamuaa eteenpäin, sormet tarttuvat pinsettiotteella johonkin ja vetävät jotain suuhun. Sen jälkeen suu kävi hieman aikaa "maiskis maiskis".

0 kommentti(a)

Fri, 05 Aug 2005

Helsingissä
Eli nyt sitten vihdoinkin sain oman koneeni takaisin. Voin siis kirjoitella tuosta viikon takaisesta Helsingin reissustamme.

Menimme perjantaina junalla helsinkiin. matka sujui hyvin, Unto nukahti päiväunille ja nukkui puolet matkasta. Perille tultuamme treffasimme Millan ja Delendan, jotka ovat minun irc-kavereita. Mukana olivat toki myös heidän lapset Olli, Ilmari ja Enska. Kävimme ruohonjuuressa. Sieltä löytyi Untolle pitkää tattarispagettia. Sen jälkeen kävimme kahvilla ja kivaa oli :)

Menimme Unton kanssa yöksi Millan, Ollin ja Mikan luokse. Saunoimme ja juttelimme.

Aamulla sitten lähdimme korkeasaareen. Milla perheineen lähti myös mukaamme. Unto oli hieman ihmeissään lauttamatkasta.

Kaikista mieluisimmaksi osottautui pöllö. Unto olisi viihtynyt häkillä varmaan koko päivän.

Kun itkun kanssa sitten saimme Unton pois häkiltä syöksyimme katsomaan paviaanien syöttöä. Onneksi pöllö unohtui ja Unto nautti paviaanien katselusta.

Kuvassa näkyy myös oranssi hattuinen Milla sekä Olli hänen sylissään :)

Sitten kiersimme ueita eläimiä ja lopulta Untolla tuli uni silmään. Lähdimme sitten lautalla takaisin.

Seikkailimme metrolla ja junalla joka oli Untosta kivaa.

Saavuimme Assemblyille. Unto oli todella ihmeissään kun näki enemmän tietokoneita kuin olisi varmaan koskaan osannut kuvitellakkaan.

Sitten suunnistimme Unton kanssa klo 18 junalla takaisin kotiin.

Leivoin Untolle tänään piirakoita. Tein tattarijauhosta kuoren ja laitoin sisään bataattimuusia. Ei hitsiläinen kun en osannut ollenkaan. Pitänee seuraavalla kerralla tehdä sulhaspiirakoita, jos ne onnistuisi paremmin. Tässä kuva piirakoista :D

0 kommentti(a)

Tue, 02 Aug 2005

Ompelua
Kirjoitan heti kun saan oman koneeni tuosta korkeasaari reissusta. Kaikki meni hyvin, mutta koneeni on särki ja villen koneella on hieman huono käsitellä ja laittaa kuvia :)

Tänään sain ommella. Kävimme aamulla Unton kanssa ostelemassa lisää kangasta ja toki kävimme leikkimässä puistossa. Kun ville tuli kotiin aloin huristelemaan. Sormiin tuli useita reikiä nuppineuloista. Sain neljä neulaa poikki ja useasti piti purkaa, mutta miltein valmista tuli. Jospa saisin huomenna laitettua tuohon kuminauhan ympärille, huoliteltua vyönreiät ja katkottua kaikki roikkuvat langat. Tässä Unski testaa keskeneräistä istuintaan.

3 kommentti(a)