Thu, 01 Sep 2005
Mammakeidasta, siivousta ja tukan värjäysVoih mikä viikko takana. Olen ollut todella ripas. Siivonnut kuin hullu. Kuivatut mustikat maton alla olivat aiheuttaneet lattioillemme pienen muodonmuutoksen. Jynssäsin olohuoneen lattiaa tunnin kloriitilla, jotta sain kaikki jäljet pois. Keittiön lattiassa ei onneksi mennyt niin kauan. Hieman alkaa tuntua siltä että voisin ehkä onnistua pitämään tämän kodin siistinä :)
Olemme myös ravanneet mammakeitaalla joka päivä tällä viikolla. On ollut tosi kiva jutella muiden lasta ja Unton on nauttinut kovasti toisten lasten seurasta. Hieman on ollut vaikeaa siellä olla kun toiset lapset meinaa tarjoilla Untolle ruokiaan ja lattioilla on toki muruja. Hyvin olemme kuitenkin selvinneet. Yksi läheltäpiti tilanne oli kun Untolla oli jo sämpylä suussa menossa.
Tässä Unto ja Aino leikkii liukumäessä. Unto oppi juuri kiipeämään tuonne ja laskemaan sujuvasti alas peppu edellä.
Ville värjäsi tänään tukkani. Ihanaa kun en ole enää harmaahapsi :)
Tässä kuvassa näkyy myös taulu jonka ostin tuossa jonkin aikaa sitten. On se vaan niin hieno :)