Fri, 21 Oct 2005
Unski kokkaaTänään satoi vettä. Emme jaksaneet tai viitsineet siis lähteä ulos aamupäivällä. Untolla oli tekemisen puute, joten ehdotin hänelle että hän voisi tehdä ruokaa. Kaivoin lelulaatikon pohjalta Untolle joskus ostetut kokkausvälineet. Unto innostui heti. Jätin Unton touhumamaan patojen ja kattiloiden kanssa ja yhtäkkiä huomasin että hänhän ihan oikeasti oivaltaa mitä niillä tehdään.

Unto oli laittanut palikoita kattilaan ja hämmenteli sitä onnellisena. Myös paistinpannussa oli punainen pihvi.

"hmm, kaipaisi hieman lisää suolaa"

Pihviä piti myös välillä koittaa kääntää ettei se palaisi. :)

Ja sitten hämmennetään vielä hieman lisää.

Ja sitten syömään!