Rouva Karjalaisen blogi

hullu akka

RSS

Fri, 02 Jun 2006

Maitoaltistus takana
Olen stressannut tuota maitoaltistusta niin kovasti että en ole kyennyt mitään tännekkään kirjottelemaan. Nyt se on sitten onneksi ohi. Ensin annettiin tippa huulen sisäpuolelle, josta sitten huulet hieman turposivat ja niitä alkoi kovasti kutkuttaa. Myös suun ympäristö meni hieman punaiseksi. Sitten annettiin 1/2 milliä josta sitten naama helahti punaiseksi ja kutisi kovasti. Hieman Untoa alkoi myös yskittämään, eli oiskohan kurkkuakin hieman kutissut. Sitten hoitaja toi hevosen annoksen antihistamiinia ja muutaman kortisonitabletin. Nyt Unto nukkuu tuolla rauhallisena päiväunia. Kävimme ostamassa hänelle uuden miina ja manu kirjan, koska hän oli niin reipas :)

Saimme viikon päähän ajan perusprickiin, missä katsotaan sitten siitepölyt, pölypunkit, elukat yms. Tavallaan toivon että niissä näkyisi allergia siitepölyille, koska se selittäisi sen miksi nyt yhtäkkiä tuntuu ettei mikään ruoka sovi. Lisäksi saimme ajan juhannusviikolle, jolloin altistetaan sitten vehnä hoitotukea varten.

Lisäksi voisi laittaa noin viikko sitten otetun mahakuvan tännekkin ihmeteltäväksi. Kuten ilmeestä huomaa, vieläkin oksettaa.

2 kommentti(a)